Tilan historia – isältä pojille ja pojanpojille
Viljelyä vuosikymmenten kokemuksella!
Aura ja Uuno Kuusisto aloittivat perunanviljelyn Kuusiston tilalla 1950-luvun alussa. Aluksi viljelymaata oli vain muutamia hehtaareita. Työtä ei silti puuttunut sillä tilalla oli myös lehmiä ja lampaita. Työ ja toimeentulo oli tarpeen sillä perheeseen syntyi vuosien varrella kahdeksan lasta. Epäonneakin vuosiin mahtui sillä tilalla sattui tulipalo josta ei selvinnyt kuin yksi lehmä. Tämän jälkeen perunanviljelyn oheen perustettiin kanala ja myöhemmin sikala.
Erikoistuminen perunanviljelyyn alkoi vuonna 1965 jolloin tilalle hankittiin ensimmäinen nostokone. Sen avulla pystyttiin viljelemään perunaa suurempia määriä kuin aikaisemmin. Perunalajikkeina suosittuja olivat silloin sittemmin markkinoilta poistuneet Barima, Ostera, Sirtema ja laivaperuna. Ainoastaan puikula on pitänyt pintansa 1950-luvulta tähän päivään saakka. Puikulan suosiota selittänee sen erinomainen maku, soveltuvuus muusiperunaksi ja hyvä maine sekä Suomessa että kaikissa Pohjoismaissa.
Perunan viljelypinta-alaa lisättiin vuosi vuodelta ja näin lisääntyi työmääräkin, muistelee Aura Kuusisto. Tällöin oli myös satsattava varaston rakentamiseen. 1980-luvulla varastoa laajennettiin ja sinne mahtui 2 miljoonaa kiloa perunaa. Sen myötä valmistui pakkaamo, jossa oli sen hetkisen markkinan tehokkaimmat lajittelu- ja pakkauskoneet. 1980-luvulla alkoi laajamittaiset toimitukset kaupan keskusliikkeisiin lähialueiden ja Pohjoisen kauppojen lisäksi. Perunaa toimitettiin omalla paketti- ja kuorma-autolla, toki jo 1980-luvulla myös kuljetusliikkeiden kautta. Näistä olisi monta tarinaa kerrottavana, kun puheliaana tunnettu Uuno viihtyi usein perunanvientireissuillaan ihmisten parissa juttelemassa koulujen ja vanhainkotien keittiöhenkilökunnan sekä kaupan työntekijöiden kanssa.
Tänä päivänä Kuusiston tila on yksi Suomen suurimpia ruokaperunan tuottajia ja pakkaajia. Tila on edelleen perheen omistuksessa ja pojat Keijo, Seppo, Tapio, Raimo ja Simo ovat kaikki työskennelleet tilalla. Nyt mukana on myös Sepon poika Ville ja Keijon poika Sami. Tämän päivän viljelyn vaatimukset ovat ihan toista luokkaa kuin aikaisemmin – peruna silti maistuu samalta. Haluamme edelleen tuottaa hyvää, laadukasta ja maukasta perunaa suomalaisten ruokapöytään.